Tiedätkö, missä R-piste sijaitsee?

3.5.2017 15.00, Kirjoittanut Reijo Jälkö
 

Kevään myötä lisääntyvät tiedustelut erilaisten sähkökäyttöisten liikkumavälineiden rekisteröinti- ja vakuuttamisvelvollisuudesta sekä näiden laitteiden ajokorttivaatimuksista. Moni meistä miettii, kannattaako ostaa näppärän oloinen sähköpotkulauta, jota myyjän mukaan ei tarvitse rekisteröidä eikä vakuuttaa. Mitä eroa sähköavusteisella polkupyörällä ja moottorilla varustetulla polkupyörällä on?


Kun sähkökäyttöisistä liikkumavälineistä tuli säädösmuutosten myötä tieliikennekelpoisia reilu vuosi sitten, ei varmaan kukaan ymmärtänyt tuolloin, kuinka kimurantteja kysymyksiä ja tulkintoja asiasta tullaan esittämään.

Mitä sähköisillä liikkumisvälineillä sitten tarkoitetaan ja mitä edellytyksiä niiden käytölle on asetettu?

Sähköiset liikkumisvälineet jaotellaan kolmeen luokkaan eli jalankulkua avustaviin tai korvaaviin liikkumisvälineisiin, kevyihin sähköajoneuvoihin ja sähköavusteisiin tai moottorilla varustettuihin polkupyöriin.

Jalankulkua avustavat tai korvaavat sähköiset liikkumisvälineet

Jalankulkua avustavilla tai korvaavilla laitteilla tarkoitetaan esimerkiksi tasapainotettuja yksi- tai useampipyöräisiä henkilökuljettimia, kuten tasapainoskoottereita (leijulauta/huuveri), sähköpotkulautoja ja muita vastaavia kevyitä sähkömoottorisia kulkuvälineitä.

Liikkumisvälineet rinnastetaan liikenteessä jalankulkijoihin, mutta nopeus on sovitettava tilanteen mukaan. Laitteissa tehoa saa olla maksimissaan 1 kW ja maksiminopeus saa olla enintään 15 km/h. Laitteissa ei saa olla istuinta.

Näillä laitteilla saa liikkua jalkakäytävällä kävelynopeutta eikä niille ole annettu tarkempia teknisiä vaatimuksia esimerkiksi valojen tai heijastimien suhteen. Jalankulkua avustaville tai korvaaville liikkumisvälineille ei tarvitse eikä voi ottaa liikennevakuutusta.

Kevyet sähköajoneuvot

Kevyitä sähköajoneuvoja ovat muun muassa erilaiset itsestään tasapainottuvat Segway-tyyppiset henkilökuljettimet, sähköpolkulaudat, yksinomaan iäkkäiden henkilöiden tai liikuntarajoitteisten käyttöön tarkoitetut kolmi- tai nelipyöräiset skootterit, sähkörollaattorit sekä muut vastaavat ajoneuvot.

Isompia, enintään 25 km/h kulkevia ja max. 1 kW tehoisia kevyitä sähköajoneuvoja käytetään polkupyöräilijän liikennesäännöillä eli oikea paikka näillä laitteilla liikkumiseen on pääsääntöisesti pyörätie. Tosin kävelyvauhtia liikuttaessa itsestään tasapainottuvilla laitteilla saa ajaa myös jalkakäytävällä.

Laitteessa ei saa olla istuinta, jos se ei ole itsestään tasapainottuva. Pimeällä ja hämärässä riittää henkilöön kiinnitettävä heijastin ja ajovalaisin, esimerkiksi otsalamppua voi käyttää ajovalona. Etuvalo on pakollinen, mutta myös takavaloa olisi hyvä käyttää. Kevyille sähköajoneuvoille ei tarvitse eikä voi ottaa liikennevakuutusta.

Sähköavusteinen tai moottorilla varustettu polkupyörä

Sähköavusteisen polkupyörän suurin teho saa olla enintään 250W, avustuksen on kytkeydyttävä pois päältä kun nopeus saavuttaa 25km/h, ja avustus saa toimia vain poljettaessa.

Moottorilla varustetun polkupyörän (L1e-a) suurin teho saa olla enintään 1000 w, moottorin voi toimia ilman polkemista, mutta sen on kytkeydyttävä pois päältä kun nopeus saavuttaa 25km/h.

Sähköavusteisiin polkupyöriin sovelletaan polkupyörän teknisiä vaatimuksia eikä niille tarvitse ottaa liikennevakuutusta. Sen sijaan liikennevakuutus on otettava moottorilla varustetuille polkupyörille, jotka eivät täytä sähköavusteisen polkupyörän ehtoja.

Yli 25 km/h moottorin avustuksella kulkevat sähköavusteiset tai moottorilla varustetun polkupyörät eivät ole tieliikennekelpoisia polkupyöriä. Ne on rekisteröitävä mopoiksi, jos se on laitteen ominaisuuksien osalta mahdollista. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että laite on tyyppihyväksytty mopoksi.

Tähän saakka asia lienee melko selvää, mutta palataan nyt otsikon mukaiseen kysymykseen.

R-pistettä etsimässä – saako sähköpotkulautaan asentaa istuimen?

Kun Trafin ajoneuvotekniikkaan perehtynyt asiantuntija heitti ilmoille kysymyksen R-pisteestä, en osannut vastata siihen enkä ymmärtänyt mitä merkitystä R-pisteen määritelmällä on lakimiehelle. Miksi minun pitäisi tietää missä R-piste sijaitsee ja mitä merkitystä asialla on ajoneuvojen rekisteröinnissä?

Kysymys liittyy siihen, että voiko esimerkiksi sähköpotkulautaan kiinnittää istuimen vai ei? Olisi tosi kätevää huristella hiukset hulmuten mopoa muistuttavalla laitteella ilman ikävää rekisteröinti- ja vakuuttamisvelvollisuutta puhumattakaan siitä, että kuka tahansa voisi käyttää tällaista laitetta ilman ajokorttia.

Ei muuta kuin selvittämään. Aloin selaamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 168/2013, kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen ja nelipyörien hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta eli ns. L-luokkien puiteasetusta. Puiteasetusta sovelletaan muun muassa yleisillä teillä käytettäviksi tarkoitettuihin kaksipyöräisiin moottorikäyttöisiin ajoneuvoihin. Puiteasetuksen mukaiset ajoneuvot on rekisteröitävä, poislukien moottorilla varustetut polkupyörät, ja sen myötä niille on otettava myös liikennevakuutus. Asetusta ei sovelleta ajoneuvoihin, joissa ei ole yhtäkään istuinpaikkaa tai joissa kuljettajan istuinpaikan R-pisteen korkeus on 540 mm tai alle ajoneuvoluokassa L1e eli luokassa, johon mopot kuuluvat.

Ahaa. Sähköpotkulautaan voisi siis teoriassa asentaa istuimen ilman, että siitä tulee rekisteröimisvelvollisuuden alainen mopo. Jälleen kerran on kuitenkin palattava selaamaan puiteasetusta, koska minulle ei ole selvää mitä R-pisteellä tarkoitetaan.

R-piste on 10 cm istuimen yläpuolella – sähköpotkulaudan istuinkorkeus saisi siis olla enintään 44 senttiä

Puiteasetuksen nojalla annetun asetuksen (EU) N:o 3/2014 mukaan R-piste eli istuimen vertailupiste määritetään E-säännön nro 17 liitteen 3 mukaisesti. ’R-pisteellä’ eli ’istuimen vertailupisteellä’ tarkoitetaan valmistajan kullekin istumapaikalle määrittämää suunnittelupistettä, joka paikannetaan kolmiulotteisen vertailujärjestelmän perusteella. E-säännön mukaan R-pisteen pitää olla lähellä erityisellä mittalaitteella määritettyä H-pistettä, joka katsotaan istuinrakenteeseen nähden kiinteäksi ja sen mukana liikkuvaksi, kun istuinta säädetään.

Selvä juttu. Käytännössä R-piste on lonkkanivelen keskipiste. Näin ollen R-piste ei sijaitse istuimen yläpinnalla, vaan hieman sitä ylempänä. Standardikokoisella ihmisellä R-piste on noin 10 cm korkeudella istuimesta. R-pisteen pitäisi siis pysyä istuimen kaikissa säätöasennoissa enintään 540 mm korkeudella, jolloin istuimen korkeus saa olla maksimissaan n. 440 mm korkeudella maasta.

Tämä tarkoittaa, ettei sähköpotkulautaan voi asentaa istuinta tai jos asentaa, on sen korkeus oltava niin matalalla, ettei käyttömukavuus ole ainakaan huippuluokkaa.

Säädökset auttavat turvallisten ja tieliikennekelpoisten laitteiden valinnassa

Sähköiset liikkumisvälineet ovat tulleet jäädäkseen ja niiden käyttö tulee yleistymään. Hyvä niin. Yleistymisen myötä tulee markkinoille uusia laitteita nopeaa tahtia. Sähköisten liikkumisvälineiden käyttöön liittyvät säädökset ja ohjeet voivat olla monimutkaisia ja hankalasti löydettävissä, mutta suurin osa käyttöön liittyvistä asioista on selkeitä.

R-pisteen selvittäminen on harvinainen tapaus, millä ei tavalliselle kuluttajalle ole suurta merkitystä. Tapauksen merkitys on siinä, että erilaisilla kikoilla pyritään kiertämään säädöksiä ja saattaa markkinoille laitteita, joita ei ole tarkoitettu Suomen tieliikenteeseen. Esimerkiksi sähköpotkulaudat, johon saisi vapaasti asentaa istuimia, olisivat pian mopoon verrattavia kulkuvälineitä, mutta ilman rekisteröintivelvoitetta niiden turvallisuutta ei pystyttäisi takaamaan kunnolla.

Sähköisten liikkumisvälineiden maahantuojilla, myyjillä ja Trafilla on velvollisuus huolehtia siitä, että tieliikenteessä käytettävät laitteet ovat turvallisia ja kaikin puolin tieliikennekelpoisia. Vaikka säädökset tuntuvat joskus saivartelulta on niiden perimmäinen tarkoitus turvata kaikkien tiellä liikkujien turvallisuus ja tasapuolinen kohtelu.

#sähköpyörä
#sähköpotkulauta
#sähköajoneuvo

 

 

 

Reijo Jälkö

johtava asiantuntija, palveluiden tuki

52 kommenttia "Tiedätkö, missä R-piste sijaitsee?"

Sivu 1/4

Sonja 27.5.2019 11.56

Razor on valmistaja ja ku olen katsonut sen tietoja nii siellä on sanottu että pystyy ajamaan karkeammassakin maastossa mutta ei selvennä onko maastoon tarkoitettu vai ei.

Reijo 27.5.2019 9.45

Hei Sonja ja muut

olen hieman aikaisemmin kertonut mitä itsestään tasapainottuvalla ajoneuvolla tarkoitetaan ja nyt kyseessä oleva laite ei ole mahdu puiteasetuksen EU 168/2013 mukaiseen määritelmään. Itsestään tasapainottuvalla ajoneuvolla tarkoitetaan ajoneuvoa, joka on luonnostaan epävakaa ja jonka tasapainon säilyttämiseen tarvitaan apujärjestelmä ja jollaiseksi luetaan moottorikäyttöiset yksipyöräiset tai kahdella rinnakkaisella pyörällä varustetut ajoneuvot.
Tapauksessasi on mietittävä sitä, että onko laitteesi tarkoitettu ensisijaisesti maastokäyttöön ja käytettäväksi päällystämättömillä pinnoilla. Jos näin sen valmistaja tai valmistajan edustaja (usein maahantuoja) on tarkoittanut, ei puiteasetusta sovelleta ja laitteesi voi olla kevyt sähköajoneuvo. Tällöin siinä saa olla istuin eikä R-pisteen korkeudesta tarvitse välittää.
Valmistajan edustajalla tarkoitetaan unioniin sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka valmistaja on asianmukaisesti nimennyt edustamaan valmistajaa hyväksyntäviranomaiseen tai markkinavalvontaviranomaiseen nähden ja toimimaan valmistajan puolesta tämän asetuksen kattamissa asioissa.
Maahantuojalla tarkoitetaan unioniin sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka saattaa markkinoille kolmannesta maasta tuotavan ajoneuvon, järjestelmän, komponentin, erillisen teknisen yksikön, osan tai varusteen.


Ystävällisin terveisin

Reijo

Sonja 26.5.2019 19.33

Ostin kyllä tori.fi kyseisen potkulaudan

Maahantuoja 26.5.2019 19.30

Hei Sonja.

Voit sanoa tilanneesi Razor potkulaudan ulkomailta, ensisijaisesti maastokäyttöön (vaikka mökkitielle).
Tällöin olet maahantuoja, ja penkki on täysin laillinen.

Sonja 26.5.2019 19.26

Ku katsoin razor potkulaudoista tietoa nii siellä luki että kulkee karkeammassaki maastossa mut se ei liity tähä istuin asiaan

Jani 26.5.2019 19.08

Hei Sonja,

Lopullisen sanan saat tietysti Reijo Jälköltä, mutta voin ainakin kommentoida juuri tätä istuin asiaa, jota olen itse selvitellyt hyvinkin paljon.

Ajoneuvolaki määrittelee kevyen sähköajoneuvon "muuksi kuin 11 §:ssä tarkoitettu L-luokan ajoneuvo" (plus teho ja nopeus rajoitus) 19 a §:ssä. 11 §:n luokat ovat peräisin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksesta (EU) N:o 168/2013, jonka piiriin _eivät_ kuulu "ajoneuvot, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti maastokäyttöön ja käytettäväksi päällystämättömillä pinnoilla;" (2 artikla, kohta 2 g, asetuksen soveltamisala).

Eräässä artikkelissa (IL 19.05.2017 klo 19:28) kerrotaan toisesta istuimellisesta skootterista, ja juttuun on antanut tietoa myös Reijo Jälkö. Kyseisen tapauksen kohdalla, skootteri määriteltiin pääasiallisesti maastokäyttöön, jolloin se ei enää ollut 168/2013 asetuksen luokitusten piirissä, ja täten (istuimineen) Ajoneuvolain tarkoittama kevyt sähköajoneuvo.

Lainaus artikkelista: "Mikäli maahantuoja katsoo laitteensa ensisijaisesti maastokäyttöön suunnatulta, sitä ei koske istuinkorkeuden rajoitukset. Toki tämä edellyttää, että muut kevyttä sähköajoneuvoa koskevat määritelmät täyttyvät, Trafin Jälkö kommentoi."

Jutusta voinee ymmärtää, että laitteen käyttötarkoituksen voi määritellä maahantuoja (joka lienee samalla velvollinen myös antamaan asianmukaisen takuun laitteelle maastokäytössä). Näyttää myös, että useampi muu maahantuoja on toiminut samoin ja tuonut tarjolle hyvinkin paljon oikeaa skootteria muistuttavia (istuimellisia) ajoneuvoja, joita myydään kevyinä sähköajoneuvoina.

Edellisen perusteella minä tarkistaisin laitteen maahantuojalta, mikä laitteen pääasiallinen käyttötarkoitus on, ja jos asia vaivaa, pyytäisin siitä vaikka tulostettavaa lausuntoa itselleni. Miten asia toimii, jos olet itse tilannut sen ulkomailta, en osaa sanoa .... ehkäpä sinä olet "maahantuoja" ja määrittelet itse käyttötarkoituksen?

Näin olen asian ymmärtänyt, mutta tietysti Reijo Jälkö tuntee asiaa hyvinkin paljon laajemmin ja osaa antaa mahdollisesti parempia, tai oikeita vastauksia mikäli tässä esittämäni ei olekaan paikkaansa pitäviä.

Sonja 26.5.2019 13.45

Hei. Minua on vaivannut yksi asia koskien sähköpotkulautaa. Minulla on razor e300s sähköpotkulauta. 18km/h kulkee. Istuin tuli mukana kun ostin sen. Potkulauta pysyy pystyssä jalan avulla ilman ei. Asia mikä vaivaa on se että saako siinä olla istuin vai ei?

Jani 5.5.2019 15.08

Olen yrittänyt lueskella sekä EU asetusta, että Ajoneuvolakia, ja nyt en ole varma ymmärränkö näitä täysin oikein. Ajoneuvolain §6 edellyttää, että ajoneuvo on "asianmukaisesti hyväksytty liikenteeseen" (joka tarkoittanee tyyppihyväksyntää). Kevyellä sähköiselle ajoneuvolle on tyyppihyväksyntä annettu asetuksen (EU) N:o 168/2013 perusteella (ainakin teknisten kriteerien osalta, ks. kohta (4) ja kansallisen tason käyttöä koskevat rajoitukset).

Nyt viitaten Scogo merkkiseen istuimella varustettun sähköskootterin tapaukseen, joka istuin korkeutensa puolesta ei ollut laillinen, ainakaan ennen kuin maahantuoja itse (voiko itse vapaasti päättää? vai onko tälle joitain rajaehtoja?) päätti tuotteen olevan pääasiallisesti maastokäyttöön tarkoitettu. Tällöin (EU) N:o 168/2013 ei enää koske tuotetta ... ja sillä ei enää ole Ajoneuvolain vaatimaa tyyppihyväksyntää? Ajoneuvo se kuitenkin lain mukaan silti on, ja tyyppihyväksyntä olisi vaadittu...

Miten tämä nyt oikeasti menee? Miten jäsenvaltioita tyyppihyväksyntään velvoittavan 168/2013:sta ohittaminen ja täten Ajoneuvolain vaatiman tyyppihyväksynnän puuttuminen ratkaisi Scogo:n ongelman? Arvostaisin asian valottamista, sillä aihe on henkilökohtaisella tasolla jopa hieman tärkeä. Ikääntyvä, muttei kuitenkaan vielä liikuntarajoitteinen äitini alkaisi tarvita jonkinlaista pientä ajoneuvoa päivittäisten ostostensa suorittamiseen, ja istuttava e-skootteri ja sellaisesta löytyvä istuimen alla olevan säilytystila sopisi tähän tarkoitukseen oivasti, kunnes hänen pitää (maasto-olosuhteet huomioiden) taipua muuttamaan paremman infrastruktuurin ja palveluiden alueelle. Siksi koen, että olisi tärkeää ymmärtää asian perusteet, mikäli max 25 km/h kotitöpselistä ladattava laite olisi sallittu hänen hiekkatieosuuksilleen, vielä niin kauan kuin hän yksin kykenee ja haluaa asua siellä.

Reijo Jälkö 19.11.2018 12.36

Moi Arcus,

Itsestään tasapainottuvalla ajoneuvolla tarkoitetaan ajoneuvoa, joka on luonnostaan epävakaa ja jonka tasapainon säilyttämiseen tarvitaan apujärjestelmä ja jollaiseksi luetaan moottorikäyttöiset yksipyöräiset tai kahdella rinnakkaisella pyörällä varustetut ajoneuvot.

Enintään kaksipyöräisen polkupyörän suurin sallittu leveys on 0,80 metriä, kaksipyöräisen moottorilla varustetun polkupyörän kuitenkin 1,00 metriä. Useampipyöräisen polkupyörän suurin sallittu leveys on 1,25 metriä. Kevyen sähköajoneuvon enimmäisleveys on 0,8 metriä.

Annettujen tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että laitteesi on L1e-A luokan moottorilla varustettu polkupyörä. Sen tieliikenteessä käyttö edellyttää liikennevakuutusta, minkä asian olet jo huomioinut. Leveys voi olla maksimissaan tuo 1,25 metriä.

Terveisin

Reijo

Arcus 16.11.2018 13.59

Minulla on kinneri, eli katettu polkupyörä. Siinä on kolme pyörää, eli se on mielestäni tasapainoittuva, koska se ei kaadu itsestään. Moottorin teho on 750W ja sitä voi ajaa ns. peukalokaasulla. Maksiminopeus sähkölla avustettuna on 25 km/h, kaurapuurolla tietysti kovempaa. Polkimetkin siinä toki on. R-piste on jossain 35 cm paikkeilla. Kuuluuko tämä moottorilla varustettuihin polkupyöriin vai kevyisiin sähköajoneuvoihin? Olennaisin asia on se maksimileveys. Saako olla yli 80 cm? Olen ottanut tähän vapaaehtoisen liikennevakuutuksen.

Reijo Jälkö 19.10.2018 14.21

Moi,

esititpä erinomaisen kysymyksen....

Moottorin asennuksen jälkeen on mietittävä onko kyseessä oleva polkuauto muuttunut kaksi- ja kolmipyöräisten ja nelipyöräisten hyväksynnästä annetun EU puiteasetuksen 168/2013 mukaiseksi moottorilla varustetuksi nelipyöräiseksi polkupyöräksi L1e-A. Tähän luokkaan kuuluvan ajoneuvon tieliikennekäytön edellytyksenä on muun muassa se, että laite on tyyppihyväksytty.

Puiteasetusta ei kuitenkaan sovelleta jos edellä mainittu laite on tarkoitettu yksinomaan liikuntarajoitteisten käyttöön. Edelleen jos laitteen rakenteellinen nopeus olisi enintään 6 km/t, ei puiteasetusta sovellettaisi. Kertomasi perusteella näin ei välttämättä kuitenkaan ole.

Polkuautoissa on kuljettajan istuinpaikka yleensä melko alhaalla. Puiteasetusta ei sovelleta ajoneuvoihin, joissa kuljettajan istuinpaikan R-pisteen korkeus on enintään 540 mm (L1e-luokka). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos istuin on maksimissa 440 mm korkeudella, ei puiteasetus tule sovellettavaksi, jolloin laite voidaan katsoa ajoneuvolain 19a §n mukaiseksi kevyeksi sähköajoneuvoksi. Tällöin moottori on nimellisteholtaan enintään 1 kilowatti ja rakenteellinen nopeus enintään 25 kilometriä tunnissa.

Tällaista laitetta voisi käyttää myös tervepolviset kaverisi!

Terveisin

Reijo

Polvivammainen 19.10.2018 13.22

Hei,

Liikuntarajoitteeni on kuluneet polvet, voinko laittaa polkuautoon 1 kW moottorin ja vaaditut lisävarusteet ja käyttää sitä liikuntarajoitteisen kuljettamiseen? Mitä tapahtuu jos tervepolvinen kaverini käy heittämässä lenkin?

Reijo Jälkö 27.6.2018 10.06

Moi Janne,

kyllä katsotaan, jos ja kun moottorin nopeusavustin ei katkea 25 km/t nopeudessa.

Terveisin

Reijo

Janne 26.6.2018 23.11

Onkohan keskustelussa noussut esiin vielä sellaista tilannetta, että vakiona 25 km/h kulkevaan ja <1 kW sähköpotkulautaan lisätään toinen akku, joka nostaa laudan huippunopeuden 30 tuntikilometriin. Tämä päivitys kun toisi mukanaan kasvaneen huippunopeuden ohella ennen kaikkea pidemmän toimintasäteen sekä lisää vääntöä, jota lauta kipeösti tarvitsee ylämäissä. Katsotaanko lisäakullinen sähköpotkulauta näinollen laittomaksi tieliikenteessä?

Epätietoinen 30.5.2018 21.55

Itseasiassa tässähän oltiin lisäämässä rajoitinta, ja ihan tinakolvilla yms joita saa rautakaupasta.
Mopoihin verraten, Jo bilteman työkaluin mikä tahansa on tehtävissä moottorille
Sähkövempeleeseen pelkällä kolvilla ja parilla meisselillä vaihtaa koko aivot.


Pitkäänhän tässä on ollut vain kyse laitteen TÄYSIN LAILLISESTA käytöstä tiellä SEKÄ maastossa täysitehoisena johon laite on ensisijaisesti tarkoitettu. Viranomaisen ei pitäisi kiusallaan tehdä asioita kuluttajalle liian vaikeiksi koska silloin viimeistään piittaamattomuus ottaa vallan.


Olen tietoinen em. pykälästä:
‘special tools’ means tools in conjunction with anti-tampering devices which are made available only to distributors authorised by the vehicle manufacturer and are not available to the general public;

Tuollainen "erikoistyökalu" ei tietääkseni toteudu sitten missään koska vaatisi jo auton kaltaisen ECUn ja ohjelmointilaitteiston joka maksaisi paljon enemmän kun nämä härpäkkeet, joten luonnollisesti sellaisia ei tule koskaan olemaan kevyissä sähköajoneuvoissa.

Nyt tilaan (maahantuojana yhdelle laitteelle) valmistajalta laitteen kaksi asentoisella virtalukolla jolla valitaan nopeus, käytettävä erikoistyökalu muistuttaa ilmeisen paljon virta-avainta. Lain kirjain täytetty.

Osallistu kommentoimalla

  • Voit kommentoida nimellä, nimimerkillä tai anonyymisti.
  • Kunnioita kanssakeskustelijoitasi. Haukkuminen, epäasiallinen kielenkäyttö ja nimittely on kiellettyä.
  • Älä julkaise omia tai muiden henkilötietoja. Kanavamme on julkinen.
  • Rasistiset tai muut ihmisiä, yhteisöä tai uskontoa loukkaavat viestit ovat kiellettyjä, samoin rikokseen yllyttävät ja muuten lainvastaiset viestit.

Asiattomat viestit poistetaan. Viestin poistamisesta ei ilmoiteta kirjoittajalle. 

Kommentoi

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.